Hyvä lukija,
kesäaika vaihtui juuri talviajaksi, mutta talven tuntua ei vielä ole. Sen sijaan sumu, sade ja pimeys koittivat hetkessä, kun marraskuu alkoi. Tuleeko ennustettu vuosisadan pakkastalvi vai ei? Siinäpä kysymys, johon vastausta on vaikea ennustaa. Järkevä ja säästäväinen 16-vuotias poikani mietti, kannattaako ostaa kausikortti laskettelukeskukseen vai ei. Sen kun tietäisi, niin säästäisi jokusen euron.
Sumuiselta näyttää myös Euroopan talouskehitys, vaikka markkinatilanne ei ole vielä tuntuvasti muuttunut. Kaikki ovat odottavalla kannalla ja hieman varovaisia. Joka viikko saamme lukea erilaisia talousennusteita. Nyt jos koskaan tarvitaan rohkeita päätöksiä ja tiivistä keskittymistä omaan vahvuusalueeseen ja osaamiseen.
Menestymme S&S Consultingissa, koska ydinosaamisemme on vahva rekrytoinneissa ja erilaisissa henkilöarvioinneissa. Tiiviin kansainvälisen yhteistyöverkostostamme IRC:n kautta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme osaamista myös muualla maailmassa.
Tässä syksyn Resurssissa kerromme IRC:n vuosikokouksesta Chilessä ja siitä, miksi haastattelutaitoja kannattaa harjaannuttaa, mielellään ennen rekrytointiprosessia. Kesällä ja alkusyksystä oli mediassa paljon kirjoittelua soveltuvuusarvioinneista ja niiden merkityksestä. Valotamme asiaa osaltamme ja tuomme tärkeän näkökulman arviontien käyttöön. Muista lukea myös juttu työkavereiden terveellisyydestä!
Tervehtien
Sanna Leppäluoto & muu Resurssi-tiimi